lauantai 28. helmikuuta 2009

Punajuuri-lanttukeitto



Tähän tuli punajuuria,lanttua, porkkanaa, luomu kasvisliemikuutio,persiljaa,mustapippuria.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Työeväitä taas


Nämä nyt ei niin kiinnostavia välttämättä ole, mutta laitetaan kuitenkin.

Eli aamupalana omenaa, liotettuja ananaspaloja, liotettuja pellavansiemeniä, liotettuja manteleita. Kaikki luomua tietty. Lounaaksi kookosöljyssä paistettua tofua, sinimailasta, salaatinlehtiä ja kurkkua. Välipalaksi Gillian McKeith-patukka.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Punajuurispeltti-risotto



Tässä epämääräisen näköisessä läjässä on spelt-helmijyviä, sipulia, punajuurta,porkkanaa..ja olikohan muuta. Ei enää muista, kun ei heti laita koneelle. No joka tapauksessa hyvää oli.

Elävä puuro


Aamulla tein puuroa idätetyistä vehnänjyvistä,vedestä ja banaanista (tilkka hilloa). Päälle vielä luomu marjahilloa ilman lisättyä sokeria ja banskua. Hillon olisi voinut jättää pois, oli jyvät jo sen verran makeita. Lapset tykkäs ja lisää piti saada.

Sörsseli Quinosta


Viikolla on aina niin hoppu, että pitää yrittää pitää ruoatkin mahdollisimman simppeleinä ja helppoina. Tässä Quinoa, sipulia ja hapankaalta sekaisin. Päällä persiljaa. Hyvin maistui koko poppoolle.

Shampoopala teepuu/hamppu-turve



Vihdoinkin löysin shampoon, jota ei pakattu pulloihin ja purnukoihin. Mahtavaa :) Olin vielä erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Tilasin nämä Ekolosta.