sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Pientä sepustusta

Joskus lupasin selvityksen, miksi elävän ravinnon kokeiluni oli vain kuukauden mittainen. Sehän ei ollut alkuperäinen tarkoitus. Ajatuksena oli, että olisin koko kesän elävällä ravinnolla (n3 kk) tai niin kauan kun tuntuu hyvältä. Kuukaudessa en mielestäni olisi saavuttanut niitä tuloksia mitä lähdin hakemaan (ihon kunto).

Vähän harmitti, kun jouduin lopettamaan kokeilun kuukauteen, koska olin intoa ja motivaatiota täynnä. Elimistö sanoi kuitenkin toista, joten kuuntelin sitä. Eli kokeilun loppuvaiheessa alkoi tekemään mieli työpaikan ruokalistassa ollutta nakkeja ja muuseja. Ihmettelin, että mitä pirua se tämä nyt on. Ei minua ole koskaan tehnyt mieli mitään nakkeja ja muuseja. No en kuitenkaan käynyt syömässä niitä nakkeja ja muuseja, vaan tein seuraavana päivänä raskaustestin, joka näytti positiivista :)Saman tien alkoi ällötys ja etominen ja en voinut vilkaistakaan elävän ravinnon ohjeita, kun alkoi tekemään pahaa. Joten se on syy, miksi kokeiluni loppui. Joskus kuitenkin kokeilen uudestaan ja pitemmän ajan kuin kuukauden . Tälläkin hetkellä kuitenkin yritän tehdä paljon ruokaa elävän ravinnon oppien mukaan ja ällötyskin on hieman jo laantunut. Mieleni on tehnyt maustamatonta jugurttia ja olen sitä syönytkin, koska uskon, että elimistöni ilmoittaa minulle mitä tarvitsen. Kalaa olen lisännyt myös ruokavaliooni.

Eli tällaiset oli syyt taantumiseeni...

6 kommenttia:

~heidi kirjoitti...

Ei muuta kuin onnea! Yksi hyvin ravittu peikko lisää perheeseen:)mielitekoihin vaikuttaa varmaa se, kauanko elävällä ravinnolla on ollut, mutta kaippa se on aika yksilöllistä.

Kaisu kirjoitti...

Kiitos:) Onhan ne ajatukset hieman ristiriitaiset raskauden suhteen, kun miettii tätä maailman tilaa ja näitä pieniä viattomia ihmisiä ja tulevia pieniä ihmisiä. Välillä on mieli maassa, kun miettii, että kuinka itsekäs sitä taitaa olla, kun vielä yhden lapsen tuo tähän maailmaan. Toisaalta tiedän, että pitää elää päivä kerrallaan ja olla murehtimatta liikaa tulevasta. Pitää vain toivoa, että yläkerta huolehtis noista pienistä ihmisistä.

En ole kerennyt kommentoimaan elävän ravinnon ohjeitasi, mutta hyvältä näyttää. Tsemppiä sinulle:)

Pisarat kirjoitti...

Sydämelliset onnittelut!!!
Kyllä laset ovat hyvä syy yrittää kohti parempaa ja säilyvää maailmaa.

Lutherin sanoin
"Vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, istutan tänään omenapuun."

Kaisu kirjoitti...

Kiitos Pisarat:) Olet minulle ennenkin jossakin yhteydessä sanonut tuon Lutherin lauseen, mutta olin unohtanut sen. Laitanpas sen paperille ylös ja jääkaapin seinään. Se on jotenkin niin lohduttava ja uskoa huomiseen antava lause.

kte kirjoitti...

Oho, onnea! :))

Kaisu kirjoitti...

Kiitos:) Kaikkea se elävä ravinto teettää...