Olen viikon myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan:) Eli
Kte haastoi viimen viikon maanantaina kertomaan omasta päivän ruokavaliostaan. Tässäpäs näyte minun yhden päivän ruokalistasta.

Eli herään aamuisin siinä puoli kuuden maissa. Ennen töihin lähtöä juon joko yrttiteetä tai teen itsellen drinksun. Sitten teen eväät töihin eli tässä aamupalaksi töihin olen laittanut omenaa, banaania, liotettuja luumuja ja manteleita. Lounaaksi salaatti, jossa sitruunamehua, Molkosania ja hampunsiemeniä. Välipalana omena ja kuivattuja karpaloita ja cashewpähkinöitä paperipussissa. Jotakuinkin tällaiset ovat työsapuskani joka päivä. Välillä töissä saatan ysin aikaan syödä hapanjuurella tehtyä ruisleipää ja kasviksia päällä sekä juoda vihreää teetä ja vaikka kaffeeta joskus.
Aamulla ennen töihin lähtöä venyttelen aina sen 10-15 minuuttia. Sen jälkeen pyörällä se 3,5 kilometriä töihin. Olen niin iloinen, että työmatkani on noin lyhyt, että pystyn pyörällä sen kulkemaan. Eipäs sillä..olen kulkenut aikoinani 12,5 kilometrin työmatkanikin pyörällä:)

Töistä tullessani surautin keitoin, jossa parsakaalia, pinaattia, banaani ja kookoskermaa.

Illalla söin vielä hedelmiä ja pari palaa tekemääni suklaataa.
Tilaan aika paljon tavaraa Makrobiokselta mm. tattaria, hirssiä, kuivattuja hedelmiä, guinoa, siemeniä... Tykkään tilata isompia satseja kerralla ettei tarvi koko ajan olla tilaamassa tai ostamassa jotakin. Ruokaa teen myös isompia satseja kerralla ettei tarvi joka päivä tehdä töitten jälkeen ruokaa.
Ruokavaliossani suosin luomua ja kotimaista. Itse syön kalaa, mutta muille perheenjäsenille tarjoan myös kanaa joskus. Lapsille olen antanut jonkin verran luomu jugurttia ja piimää.