sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Äitienpäiväkakku mustikoista

Tähän mukailin yhdestä kirjasta ottamaani Mustikka Banaani Macadamia piirakan-ohjetta.
Tässäpäs perusohje, jonka kuitenkin tein himpun pienempänä:

Pohja

3 kuppia manteleita (liotin kuorellisia yön yli ja kuorin)
1 1/2 kuppia taateleita (laitoin rusinoita)
Lisäsin lisäksi carobjauhetta, jota alkuperäisessä ohjeessa ei ollut

Yleiskoneen isossa kipossa kaikki sekaisin. Painelin massan tuollaiseen pieneen lasten irtopohjavuokaan.
Täyte

1 pussi pakastemustikoita (sulata mustikat ja poista ylimääräinen neste)
2 banaania
12 taatelia
(liotin muutaman tunnin ja pienen vesimäärän kanssa tein tasaisen massan Magic Bulletilla)
1 tl sitruunan kuorta
1 kuppi macadamiapähkinöitä (laitoin cashewpähkinöitä, jotka jauhoin ensin Magic Bulletilla)

Lisäksi laitoin täytteeseen 2-3 rkl yhteensä sulatettua kaakaovoita ja kookosöljyä. Laitoin myös 1 rkl Fiber Huskia.

Yleiskooneen kipossa taas surautin kaikki sekaisin ja loppussa lisäsin nämä sulatetut jutut sekä Fiber Huskin.

Sitten täyte pohjan päälle ja osasta täytettä pursottelin reunuksille koristeita. Annoin olla pakkasessa parisen tuntia ja eiku herkuttelemaan. 

Koko peikkoperhe taas tykkäs:)




7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oj, näyttääpä hyvältä! olisi mukava saada ohje, ja jos saan toivoa, niin hieman tarkempi ja raakakokkailuja aloittelevallekin ymmärrettävä :) sulla on tosi herkullisia reseptejä täällä!!

Okriina kirjoitti...

Mitä, täähän on meidän äitienpäiväkakku! Eli mustikkaista oli meilläkin :D

Kaisu kirjoitti...

Anonyymi kiitos:) On totta, että välillä nämä ohjeet ovat vähän sinnepäin:( Osaksi laiskuuttani ja osaksi ajan puutteen vuoksi. Tiedän itsekin, kun aloin perehtymään näihin raakajuttuihin, että ohjeiden piti olla selkeät ja yksityiskohtaiset, että pääsi jyvälle. Yritän parantaa tapani;) Mutta onhan meillä onneksi Okriina, jonka blogissa on ihanat kuvat ja selkeät ohjeet:)

Okriina, sepäs sattui:)

Anonyymi kirjoitti...

kiitos! tämä oli selkeä ohje :) mulla on tulossa tänä keväänä omat yo-juhlat ja haluaisin tehä sinne raakakakkuja. jonkin verran oon siis niitä leiponut. porkkana-, mustikka- ja tyrnitäytteiset. olisko sulla joku suosikki- tai "varma" resepti? (ja hyvä ohje:)

Kaisu kirjoitti...

Tykkäsin tosi paljon tästä kakusta http://appelsiinejahunajaa.blogspot.com/2009/11/taateli-ja-valkosuklaaleivokset.html Tein siis kakun tällä ohjeella en leivoksi.

Tummaan täytteeseen muistaakseni lisäsi myös kaakomassaa sulatettuna. Tämä kakku on lisäksi helppo siitä, että tekeytyy hyvin jääkaapissa ja on seuraavana päivän vielä parempaa. Lisäksi on myös helppo leikata. Ainakin osassa kakuissa (täytteessä hedelmää, marjaa..) vaatii sen pakkasen, että jähmettyy kunnolla ja joutuu miettiin, että otanko nyt sulaa vai vähän myöhemmin että on hyvä syödä..

Lisäksi tykkäsin tosi paljon tästä kakusta http://rollit4.blogspot.com/search/label/Risti%C3%A4iset vaikka vähän tunaroinkin sen ristiäisiin;) Mokasin vähän kun liotin pähkinät ja jäivät vähän kosteaksi. Lisäksi en muutenkaan tykkää niin saksanpähkinöiden mausta..Taikinasta tuli vähän vetisen oloista, joten hädissään lisäsin sitten kookosjauhoja sekaan:) Ohjeessa käsketään yleiskoneella jauhaa eka pähkinät jauhoksi ja sitten erikseen rusinat, oliiviöljy ja sitruunamehu. Rusinamassa lisätään sitten pähkinäjauhoon ja käsillä tehdään tasainen massa. Kuorrutuksessakin kannattaa eka jauhaa pähkinät tasaiseksi ja sitten lisätä loput raaka-aineet.

Tämä on myös ehdoton lempparikakku ja helppo tehdä. Alunperin ohje ei ollut kakku, mutta tein siitä kakun:) http://rollit4.blogspot.com/2010/04/seesaminsiemenkakku.html

Tarkoititko, että teet juhliin just marjakakkuja ja porkkanakakun? Itselläni on täällä blogissa ainakin porkkanakakun ohje, joka oli todella herkullista.

Itsellänikin tämä raakakakkujen tekeminen on vasta alkutekijöissä, mutta koko ajan opitaan lisää:)

Taika kirjoitti...

Kamalan kaunis ulkonäkö. Yleensä raakaherkut ovat ulkonäöltä vähän poloisia näkipä niitä missä vain mutta tämä on kyllä kaunis!

Kaisu kirjoitti...

Kiitos Taika:) Itsekin olin varsin tyytyväinen ulkonäköön. Yksinkertainen on mielestäni aina kaunista. Tai ainakin itse tykkään yksinkertaisista koristeluista. Kuva vain on vähän huono..