tiistai 28. joulukuuta 2010

Jouluaaton menuuta



Aamupalaksi oli yön yli liotettuja tattarisuurimoita, jotka makeutin banaanilla ja surautin puuroksi. Luumut laitoin lämpimään veteen yöksi likoaan. Mukaan laitoin kanelitangon. Aamulla pilkoin luumuja pienemmäksi ja laitoin appelsiininpalasia liotusveteen sekaan. Kiisselin saostin psyllium-siemenjauheella. Kylläpäs oli herkullista ja lapset tykkäsivät myös:)

Jouluruokina oli mm. seuraavanlaisia pöperöitä:

Kuivattuja juureksia mm. naurista, porkkanaa, palsternakkaa ja punajuurta.

Meidän "rosolli"

Juureksia kuivatin 42 asteessa niin kauan, että olivat rapsakoita. Maustoin öljyllä, suolalla ja mustapippurilla enen kuivattamista.



 Sallaaddeja kolmea sorttia.

Päärynä-palsternakkasalaatti

Palsternakkasalaatin ohje on mukaelma Erica Palmcrantzin kirjasta Raw food (palsternakka kuskus).

Laitan kirjan alkuperäisen ohjeen, joka on tarkoitettua 2:lle

1 palsternakka yleiskoneen kipossa raemaiseksi
1 sellerinvarsi (en laittanut)
¼ kurkkua pilkottuna
2 päärynää pilkottuna
2 annosta rapeita salaatinlehtiä
1 avocado pilkottuna

Kastike:
1 tl hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa

Päälle vielä pähkinöitä hienonnettuna jos haluaa.


Raikas kesäkurpitsa-omenasalaatti

Alkuperäisen kesäkurpitsasalatiin ohjeen bongasin täältä. Itse en kuivattanut kesäkurpitsoja ollenkaan enkä tehnyt cashewkastiketta sekaan. Tätä olin aikaisemminkin tehnyt ja oli niin hyvää,että päätin tehdä sitä myös jouluna. Esikoinen ei niin välitä kesäkurpitsasta, mutta tässä menee alas niin että vilahtaa:)




Kaalisalaatti


Keitettyjen munien päälle laitoin kastikkeen, johon tuli öljyä, omenaviinietikkaa, suolaa, ripaus mustapippuria, hienonnettua ruohosipulia ja persiljaa.

Piparkakkujäädyke (raw)




Tässä suuntaa-antava ohje jäädykkeelle…

Piparkakkutaikina

1,5 dl yön yli liotettuja manteleita, jotka sitten kuorin vielä
Medjool taateleita muutama + rusinoita (makeutta vähän makustelin ja lisäsin sen mukaan)
Piparkakkumaustetta

Taikinan jätin vähän murumaiseksi etten vetänyt aivan taikinapalloksi.

Täyte

1 ½ kuppia cashewpähkinöitä
3 rkl sulatettua kookosöljyä
3 rkl sulatettua kaakaovoita
ripaus vaniljaa
hunajaa sopivasti
vettä sopivasti, että Magic Bullet pyörii

Väliin myös

Aprikooseja ja rusinoita pieniksi paloiksi pilkottuna
Jäisiä puolukoita

Kuivahedelmät sekoitin piparkakkumurujen kanssa sekaisin. Sekaan myös pikkaisen punssiaromia.


Kokokosin kakun tuollaiseen pitkulaiseen vuokaan eli
alimmaiseksi täytettä,
päälle piparkkakkusörsselit ja jäiset puolukat,
sitten taas täytettä ja sen päälle sörsselit ja puolukat ja taas täytettä.

Jäädykkeen tein jotain viikkoa ennen joulua. Pari tuntia ennen h-hetkeä otin jäädykkeen sulaan jääkaappiin. Hieman oli vielä kohmeista, että olisi melkein saanut sulaa vielä kauemminkin. Mielettömän hyvää oli ja mielestäni todella onnistunut. Yleensä olen melko kriittinen luomusteni suhteen, mutta tähän olin oikein tyytyväinen. Lapsetkin tykkäsivät hurjasti ja piti taas toppuutella.



5 kommenttia:

~heidi kirjoitti...

Laita ihmeessä reseptit, varsinkin tuo viimeinen!

Tanja kirjoitti...

Onpas teillä ollut herkkuja :P.
Hyvää UuttaWuotta!

Kaisu kirjoitti...

Heidi, jonkinlaiset reseptit sain laittettua. Piparkakkujäädyke oli kyllä hyvää:)

Tanja kiitos:) Hyvää Uutta Vuotta sinullekin!

annika kirjoitti...

Piparkakkujäädyke kuulostaa ihanalta, voi että! Täytyy kokeilla.

Kaisu kirjoitti...

Annika, kokeilepas vain:)Jäädyke oli kyllä hirmu helppo tehdä ja vielä hyvääkin!