sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Mehevä omena-jogurttitorttu


Tulipahan testattua tällaista ihan uunissakin paistettua kakkua. Ohje oli marraskuun Pirkka-lehdessä. Kyllähän tämä maistui:)



Pohja

100 g voita
1 dl sokeria (inkkaria 0,5dl)
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja (tattari, speltti)
1 dl perunajauhoja (luomu)
1 tl leivinjauhetta

Täyte
2 - 3  omenaa (luomuna)
2 rkl sitruunanmehua
1 tl sitruunan kuoriraastetta
)
1 dl rusinoita
4 dl Pirkka turkkilaista jogurttia (luomu luonnonjogurttia)
2 kananmunaa
1 dl sokeria (inkkaria vähemmän)
2 rkl perunajauhoja
2 tl vanilliinisokeria (luonnonvaniljaa)
1 dl puolukkahilloa (anopin tuomaa puolukkasurvosta, jossa ei ole sokeria)

Pinnalle
1 rkl sokeria (inkkaria)
1/2 tl kanelia (luomuna)

Vaahdota rasva ja sokeri, vatkaa joukkoon muna. Yhdistä jauhot sekä leivinjauhe. Lisää seos taikinaan. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin.
Kuutioi puolet omenoista ja leikkaa loput ohuiksi viipaleiksi. Sekoita omenakuutiot, sitruunan mehu ja kuori sekä rusinat kulhossa.
Sekoita jogurtti, munat, sokeri, perunajauhot ja vanilliinisokeri keskenään. Levitä puolukkahillo pohjan päälle. Laita omena-rusinaseos vuokaan. Kaada jogurttitäyte omenoiden päälle. Lopuksi vielä omenaviipaleet.
Ripottele pinnalle sokeri-kaneliseosta.

Paista 176 asteessa noin tunti.

Ei kommentteja: