keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Neljä tietä vapauteen, sopimus 1

Siitä on jo jonkin aikaa, kun luin Don Miguel Ruizin kirjan Neljä tietä vapauteen. Siitä asti olen yrittänyt noudattaa näitä neljää uutta sopimusta, vaikka pirskatin vaikeaa se on. Välillä tulee takapakkia ja välillä huomaan, että hei, tämä menikin jo paremmin.

Ensimmäinen sopimus: Käytä sanojasi puhtaasti.

Sanojen puhdas käyttö on energian oikeanlaista käyttöä; se merkitsee, että suuntaa energiansa totuuteen ja rakkauteen itsensä hyväksi. Pelkkä pyrkimys jo sanojen käyttämiseen puhtaasti saa aikaan sen, että totuus ilmenee kauttamme ja hävittää kaikki sisimmässä olevat myrkylliset tunteet.

Monesti käytämme sanojamme kiroamiseen, syyttämiseen, syyllistämiseen ja tuhoamiseen. Käytämme sanojamme omien myrkyllisten tunteiden levittämiseen – suuttumuksen, mustasukkaisuuden, kateuden ja vihan ilmaisemiseen. Sanat ovat puhdasta taikaa –kaikkein mahtavin synnyinlahjamme – ja silti käytämme sitä itseämme vastaan.

Juoruilu on sanojen väärinkäyttämistä pahimmillaan. Olemme koko ikämme ottaneet vastaan juoruja ja kirouksia paitsi muiden puheista, myös tavasta, jolla itse puhumme itsellemme. Saatamme puhua itsellemme esim. seuraavan tapaan: ”Minä olen lihava, olen ruma, olen tyhmä jne.” Tämä on sanojen käyttöä itseämme vastaan. 

Ensin pitää käyttää sanoja puhtaasi itseä kohtaan ja sitten vähitellen muihin ihmisiin, erityisesti läheisiinsä. Sanojen käyttäminen puhtaasti suojaa sinua myös niiltä, jotka yrittävät kirota sinua. Otat vastaan kielteisen ajatuksen siinä tapauksessa, että mielesi on sille avoin.. Kun alat käyttää sanoja puhtaasti, mielesi ei ole enää avoin ulkopuolelta tuleville myrkyille.  Se on avoin rakkauden synnyttämille sanoille. Se miten paljon rakastat itseäsi ja miten suhtaudut itseesi ovat suoraan verrannollisia siihen, miten puhtaasti käytät sanojasi. Kun käytät sanojasi puhtaasti, se tuntuu hyvältä. Välitä sanoillasi rakkautta. Kerro itsellesi, miten paljon rakastat itseäsi, miten ihmeellinen olet.

Tämä ensimmäinen sopimus on todella haasteellinen. Varsinkin itselleni, joka koko ikänsä on kärsinyt huonosta itsetunnosta. Aina on jokin asia pielessä ollut, kun on peiliin katsonut. Minä tietenkin herkkänä ihmisenä olen myös liikaa kuunnellut muiden sanomisia ja näin ollen olen koko ikäni kantanut muiden langettamia kirouksia mukanani. Perheenjäsenet myös valitettavasti tietämättäänkin langettavat kirouksia toisilleen. 

Nyttemmin olen yrittänyt puhua myös miehelle puhtaammin (ja tietenkin muillekin ihmisille), joka on kyllä todella vaikeaa;) Sitä on tottunut heittämään aina sopivaan kohtaan jotain häijyä (tai sanomaan väärällä äänensävyllä), välillä kyllä ihan leikilläänkin. Ja aina pitää olla OIKEASSA ja sanoa se viimeinen sana. Moderni vyöhyketerapeuttini kyllä sanoikin, että voihan se viimeinen sana olla se kyllä rakkaani :)Taidanpa testata seuraavalla kerralla. 

En ole koskaan ollut mikään juoruilija. Mieluummin olen ollut hiljaa, kun alkanut puhumaan kenestäkään pahaa. Se mitä minäkin yleensä ”juoruan”, on äidin kanssa puhelimessa. Olemme kuitenkin äidin kanssakin yhteisymmärryksessä tehneet päätöksen, että emme enää spekuloi kenenkään elämää. Jokaisella on se oma elämä ja oma totuus, jonka mukaan he elävät. Meillä ei ole oikeutta tuomita ketään, vaikka se ”väärältä” meidän mittapuussa näyttäisikin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tekstistäsi, jonka pariin ajauduin "sattumalta". Se kosketti niin, että haluan kommentoida, vaikken yleensä sitä netissä tee. Teksti sai minut itkemään hyvällä tavalla ja muistutti siitä, kuinka paljon itsessä on kehitettävää.

Myös kiroukset ovat niin totta ja omakohtaisesti koettua. Oli lohduttavaa lukea siitä, että niille voi tulla neutraaliksi oman mielen puhdistuttua. Askel askeleelta. Jokainenhan meistä on hyvä juuri sellaisena kuin on tässä ja nyt. Paradoksaalista on, kuinka kaikkein läheisimmät ja rakkaimmat ihmiset elämässä ovat niitä kaikkein suurimpia opettajia. Ja itselle on haaste osata olla kiitollinen siitä, että on tullut loukatuksi. Haaste on myös se, että tuntisi olevansa hyvä sellaisena kuin on, vaikka on vasta alkutaipaleella, jolloin huomaa kyllä kehittettävää, muttei aina omaa keinoja tahi vahvuutta pysyä myönteisessä.

Tekstisi antoi myönteistä voimaa harkita sanojaan, kiitos siitä.

Kaisu kirjoitti...

Kiitos ihanasta ja lämpimästä kommentistasi!

Itse sattumalta kirjastossa törmäsin tähän kirjaan ja oli niin helppolukuinen ja ymmärrettävä, että sen vuoksi halusin jakaa sen täälläkin.

Itsekin kyyneleitä vuodatin lukiessani. Jotakin liikahti sisälläni. Jotakin jota olen koko ikäni kantanut sisälläni. Aina olen aliarvioinut itseäni ja pitänyt jotenkin huonona, mutta pikkuhiljaa olen yrittänyt puhua itselleni lempeämmin.

Niin kuin totesit, olemme hyviä juuria sellaisena kuin olemme:)

Aurinkoista kesän jatkoa sinulle!

Blomsterverkstad kirjoitti...

Rakas Kaisu! Aivan ihanan ihanainen blogi sinulla, olen jo toista tuntia ahminut tekstejä, ihania "jalat maassa" elämänohjeita ja reseptejä. Samalla matkalla olemme ystäväni, kiitos opastuksestasi <3 Minna :)

Kaisu kirjoitti...

Voi kiitos Minna kauniista sanoistasi <3 Välillä olen jopa hieman hämilläni, kun saan niin ihania kommentteja teiltä. Tuntuu niin vaikealta ymmärtää, että kun olen oma itseni täällä blogissa, niin se onkin ihan ok lukijoiden mielestä. Ehkä siellä taustalla kummittelee vielä se koko iän potemani huono itsetunto. Pikkuhiljaa tässä mennään eteenpäin, välillä alamäkeä ja pari harppausta taas ylöspäin:)