sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Neljä tietä vapauteen, sopimus 4

Tee aina parhaasi


Tee aina parhaasi, älä enempää äläkä vähempää. Jos yrität tehdä enemmän kuin kykenet, kulutat turhaan energiaasi eikä ”parhaasi” lopulta riitäkään. Uuvutat vain itsesi liialla yrittämisellä ja toimit itseäsi vastaan ja tavoitteeseen pääseminen pitkittyy. Jos et tee parastasi, turhaudut, arvostelet ja syyllistät itseäsi ja märehdit tapahtunutta. Jos teet aina parhaasi, sairaana ja väsyneenäkin, et voi tuomita itseäsi. Jos et tuomitse itseäsi, et voi syyllistää ja rangaista itseäsi

Tekemällä parhaasi opit hyväksymään itsesi. Sinun on kuitenkin oltava tietoinen ja opittava virheistäsi. Virheistä oppiminen tarkoittaa jatkuvaa harjoittelua, lopputuloksen objektiivista tarkastelua ja uudelleen yrittämistä. Näin tietoisuutesi laajenee.

Parhaansa tekeminen tarkoittaa, että toimii ilosta ja rakkaudesta käsin, ei palkkion toivossa (useimmiten ihmiset kylläkin käyvät töissä vain palkkion toivossa..). Jos toimit pelkästä toimimisen ilosta, palkkiota odottamatta, huomaat nauttivasti kaikesta mitä teet. Työsi kyllä palkitaan, mutta palkkio ei ole sinulle enää pääasia. Palkkio voi olla suurempi kuin kuvittelit, silloin kun et odota sitä. Jos pidämme työstämme, ja teemme aina parhaamme, nautimme todella elämästä. Meillä on nastaa, emme ikävysty emmekä turhaudu.

Tiedät tekeväsi parhaasi, kun nautit työstäsi ja se ei herätä sinussa kielteisiä tunteita. Teet parhaasi omasta tahdostasi. Jos toimintasi perustuu pakkoon, et kykene mitenkään tekemään parastasi. Parhaansa tekemisen pitäisi perustua siihen, että se tekee sinut onnelliseksi. 

Kolme ensimmäistä sopimusta toimivat vain, jos teet parhaasi. On selvää, että aina et kykene käyttämään sanojasi puhtaasti, sillä tapasi ovat juurtuneet sinuun syvälle. Voit kuitenkin tehdä parhaasi. Älä odota, ettet enää koskaan ottaisi mitään henkilökohtaisesti; tee vain parhaasi. Älä odota, ettet enää tekisi olettamuksia, mutta voit parhaasi mukaan karsia niitä. Jos teet parhaasi, olet tyytyväinen itseesi, vaikka vielä tekisitkin olettamuksia, ottaisit asioita henkilökohtaisesti ja käyttäisit sanojasi väärin.

Jos teet parhaasi etsiessäsi tietäsi vapauteen, opetellessasi rakastamaan itseäsi, huomaat, että pian saatat löytää etsimäsi. Ole aito oma itsesi. Arvosta itseäsi. Kunnioita kehoasi, nauti siitä, rakasta sitä, ravitse, puhdista ja hoida kehoasi. Tee kaikkea mikä tekee hyvää kehollesi. Kehosi on Jumalan ilmentymä, ja jos kunnioitat kehoasi, voit kokea syvällisen muutoksen. 

Sopimusten noudattaminen on aluksi vaikeaa, mutta päivä päivältä se on helpompaa. Jonakin päivänä huomaat hallitsevasi elämää näiden neljän sopimuksen kautta. Elämäsi on muuttunut ihmeellisellä tavalla. Alat rakastaa ja arvostaa itseäsi ja muita ihmisiä yhä enemmän. Älä kanna huolta tulevaisuudesta, vaan keskity tähän päivään ja elä tässä hetkessä. Elä päivä kerrallaan.

4 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Jaa-a, tämä sai sitten taas itkemään. Ja vahvisti halua, lukea kirja ajatuksen kanssa. Rakkauden taito minulla taitaa jo ollakin.

Tämä on minusta hieno yhteenveto kaikesta edellisestä ja sisältää itselleni monta tärkeää viestiä. Jokainen on tosiaan hyvä sellaisena kuin on. Kuinka helposti me vertailemme itseämme toisiimme ja toisia toisiinsa (tämän vuoksi lapsemme menevät steinerkouluun, jossa ei ole numeroarvostelua kuin ylemmillä luokilla). Ja todellakin parhaansa tekeminen riittää, riittävän hyvä riittää - täydellinen ei tarvitse olla. Ja paraskin vaihtelee aina tilanteen mukaan.

Opettelen tällä hetkellä tekemään asioita juuri sopimuksen puhumalla ilolla ja rakkaudella - kun olen aiemmin suorittanut elämästäni suurimman osan. Ja oli ilahduttavaa huomata, että ajatus siitä, että palkkio voi olla suurempi, kun sitä ei odota, on pitänyt ainakin omassa elämässäni kutinsa. Edellisen työpaikkani palkka osoittautui huimasti isommaksi kuin sitä hakiessani. Jotain vain oli tapahtunut hakuprosessin aikana.

Kiitos Kaisu näistä neljästä innostavasta tekstistä. Kaikkea hyvää kesääsi peikonpoikiesi kanssa!

Kaisu kirjoitti...

Itsekin haaveilin lapsille Steinerkoulusta, mutta lähin on 134 km päässä Oulussa. Ihastuin ikihyväksi koulun periaatteisiin, kun yhdestä lehdestä luin siitä.

Minä yritän noudattaa sitä linjaa, että kun annat, saat sen moninkerroin takaisin. Kaikesta ei tarvitse maksaa ja voi tehdä pieniä kivoja juttuja toisille odottamatta vastapalvelusta.

Nyt olen vielä ymmärtänyt, että olemme kaikki täällä yhtä. Pari päivää sitten näin puun juurella istunvan humalaisen ja tunsin suunnatonta myötätuntoa tätä ihmistä kohtaan. Olisin melkein halunnut ottaa häntä olkapäästä kiinni ja kysyä mitä kuuluu. En kuitenkaan uskaltanut, kun vähän mietin kuinka hän reagoisi...

Kiitos myös sinulla Tanja ihanista kommenteistasi:) Peikkoperhe toivottaa myös hyvää kesän jatkoa sinun perheellesi!

Tanja kirjoitti...

Laitan vielä viestiä tähän ns. loppuun. Luin tuon tekstini ja alkoi naurattaa, kun minulla mukamas on jo Rakkauden taito. No, oikeassahan tietysti olen. Kyllä se täällä sisällä on. Se tulee joskus enemmän, joskus vähemmän ulos.

Uskon, että kaikella on aina tarkoituksensa ja että meitä ohjataan kohti omia tarkoituksia, oikeaa elämänpolkua. Yleensä lempeällä kädellä mutta välillä tuupaten. Joten varmasti lastesi koulu on juuri heille se oikea paikka. Olen välillä itse miettinyt, onko koulu, jonka esikoiseni aloittaa syksyllä, hänelle oikea... vai paikkaanko omia "traumojani" laittamalla lapseni sinne. No, onneksi olemme mieheni kanssa koulun suhteen yhteisymmärryksessä.

Olen kuullut sanottavan, että sen, minkä antaa sydämestään, saa kymmenkertaisena takaisin. Yllätykset ja antaminen antavat itsele mitä kauneimman tunteen. Toisaalta itselleni on ollut opettelemista kolikon toinen puoli: vastaanottaminen. Minun on ollut perinteisesti niin paljon helpompi antaa kuin ottaa vastaan. Ja itselleen antaminenhan on mitä parahin keino osoittaa rakkautta itseä kohtaan. Kunhan se ei luonnollisestikaan mene yli. Tasapaino kaikessa.

Myötätuntoista, nautinnollista ja tasapainoista kesää! Käyn varmaan jossain vaiheessa kurkkaamassa makoisia reseptejä... :-)

Kaisu kirjoitti...

Tanja, minulle on ollut vaikeinta elämässä ottaa vastaan tai esim pyytää apua. Olen aina viimeiseen asti puskenut yksin. Tavallaan en halua vaivata ketään.

Sanoit hyvin tuosta Steinerkoulusta. Osaksi voi minullakin olla sitä, että tavallaan en haluaisi, että lapseni joutuvat kokemaan niitä asioita mitä itse on kokenut koulussa. Siksi varmaan osaksi haluaisin lapseni Steinerkouluun. Itse olen yläasteella saanut kokea pientä kiusaamista, mutta se on jättänyt elinikäiset arvet. Tässä vasta niitä tunteita puran sisältäni.

Kyllä tässä monella saralla on petrattavaa, mutta suunta on jo oikea:)