keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Brigadeirot –Brasilialaiset suklaatryffelit

Päätinpä minäkin ensimmäistä kertaa osallistua Keittiökameleontin tammikuun ruokahaasteeseen. Aikani tutkiessani Latinalaisen Amerikan ruokakulttuuria, pisti silmään Brasilian suosituin makeinen Brigadeiro. Niitä tarjoillaan lähes joka kekkereillä, häissä ja juhlissa ym. Koska tykkään tehdä raakanamuja, niin tietenkin halusin Brigadeirot tehdä ihan raakaversiona (lähes). Lopputulos oli vallan mainio ja peikkoraati ylisti namuja suureen ääneen ja aplodien kera;) Koostumus oli ihanan tahmea ja pehmeä niin kuin kuvastakin näkyy. Pikkupeikot antoivat hammasnäytteet:) Osaan palleroista laitoin hasselpähkinän sisään.



Alkuperäisiin Brigadeiroihin tulee makeaa kondensoitua maitoa, tummaa kaakaojauhetta ja voita. Eli aikas simppelit raaka-aineet. Oma aikansa menee kuitenkin kattilassa niitä hämmentäessä.


Koska alkuperäinen ohje on niin simppeli, halusin myös itse pysytellä melko helpossa ohjeessa. Eli tässä minun versio namuista:

Brigadeirot raakana (lähes)

¼ dl kaakaovoita sulatettuna
½ dl kookosöljyä sulatettuna
4 medjool taatelia pilkottuna
¼ dl vaahterasiirappia
¼ tl tamaria (noin)
1 rkl kaakaonibsejä jauhettuna
3 rkl kaakaojauhetta
1 dl cashewpähkinöitä jauhettuna

Pyörittämiseen hampunsiemeniä, chilillä terästettyä kaakaojauhetta, kookoshiutaleita ja mustia seesaminsiemeniä.

Sulatin kaakaovoin ja kookosöljyn pienessä lasikulhossa lämpimässä vedessä. Sekaan laitoin taatelinpalat likoamaan vajaaksi tunniksi.

Cahewpähkinät jauhoin Magic Bulletilla jauhoiksi ja kaadoin yleiskoneen kulhoon. Sekaan kaikki muut aineet ja tasaiseksi palloksi.  Laitoin tunteroiseksi jääkaappiin tekeytymään, jonka jälkeen pyörittelin noin 18 pientä ja herkullista suklaatryffeliä.


Juhlissa tarjoiltavana aika kivoja


Maistiaisia sydänkäpyselle:)

Kaapista löytyi oikein Brasilian lipun värisiä vaatteitakin, joiden kanssa piti fiilistellä ja pyöritellä palloja:) Matossta löytyi myös ihanan kirkkaita värejä, joista tuli Brasilia mieleen..

Allekirjoittanut Brasilian hengessä:)
Iloisia värejä meidän lattialla

5 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Ihania brigadeiroja! Olen aikoinani,kauan sitten ,valmistanut niitä tavanomaisia brigadeiroja,ja aika äklön makeita olivat,muistaakseni. Opin aikoinaan tekemään yhdeltä brassikaveriltani. Mutta nämä raakaversiosi siitä kuulostavat ihanilta! Onnea kisaan!

Tanja kirjoitti...

Nam, nam :P Kuulostavat ja näyttävät herkuille :)

Kaisu kirjoitti...

Yaelian kiitos, itse en ole maistanut tavanomaisia brigadeiroja, enkä taida maistakaan..nämä raakaversiot ovat niin herkullisia:)

Kiitos Tanja, kyllä näitä kelpas mussutella:)

Mia Lucia kirjoitti...

Tryffeleiden koostumus näyttää ihanan pehmeältä ja nämä takuulla ovat eerikoisalaasi ;).

Kaisu kirjoitti...

Mia Lucia, koostumus oli tosiaan ihanan pehmeä, jota lähdin ohjetta kehitellessäni hakemaankin. Kyllähän näitä pallukoita on tullut pyöriteltyä vähän joka lähtöön:)