perjantai 27. toukokuuta 2011

Luomu tomaattia ja kurkkua naamariin luonnon antimien kanssa



Koko talvena en juurikaan ostellut kurkkua tai tomaattia. Kieli pitkällä odotin kunnes kevät taas tulee ja kauppoihin tulee myytäväksi paikallista luomu kurkkua ja tomaattia. Pienimmäinen on samaa mieltä, että herkullisia tomaatteja on:)
 Koivunlehti-basilikapesto tuli tehtyä suurin piirtein viime vuoden ohjeella.
 Täällä myös voikukanlehti-persiljaöljyn ohje viime vuodelta.



Tillikurkut ovat lasten lempparia. Niihin laitan

merisuolaa
makeutusta vähän (hunaja,stevia,agave)
vettä vähän
tuoretta tilliä



Kurkun päällä mantelimömmöä, johon laitoin myös pihalta haettuja voikukanlehtiä. Tykkään hirveästi tästä ja voin laittaa ohjetta myöhemmin.

Mantelimömmöön tuli

2 dl kuorittuja manteleita yön yli liotettuna ja sitten kuorittuna
1-2 rkl sitruunamehua
6-7 aurinkokuivatun tomaatin puolikasta liotettuna vedessä vähän aikaa
pieni pala sipulia
jauhettua kuminaa, korianteria ja paprikaa
merisuolaa vähän
ripaus cayennepippuria

Lisäsin vielä pienen kourallisen voikukanlehtiä sekaan.

6 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Varmaankin ihanaa,kun saa pitkän ajan kuluttua tomaattia ja kurkkua luomuna.Olen ihan unohtanut,että ihan joka paikass ei noita kasviksia saakaan lähiruokana ympäri vuoden.Kiva kun lapsesikin tykkäävät.Olisi kiva muuten joskus lukea,miten paljon lapsesi pitävät raakaruoasta versus ns. normiruoasta..Näin videon täkäläisen raakaruokavalmentajan pikkutyttärestä,joka popsi auringonkukanversoja ,ja sanoi pitävänsä niistä enemmän kuin suklaasta;D

Okriina kirjoitti...

Teiläkin on villivihanneskausi avattu näyttävästi. Elo alkaa tähän vuodenaikaan olla yhtä juhlaa, niin paljon pukkaa jo pientareella syötävää. Odotan kieli pitkällä mantelimömmön ohjetta!

janna kirjoitti...

Hei!
Seuraan blogiasi Google readerin kautta, ja sieltä löytyi kaipaamani synttäritarjoilu-postaus, jonka häviämistä harmittelit. Saitko sitä talteen? Voisin lähettää tekstisi esimerkisi sähköpostiisi!

Kaisu kirjoitti...

Yaelian, juu pussitolkulla mennyt tomaatteja:) Nuo pikkuihmiset kyllä popsii kaiken mitä nenän eteen laitan. Voisin jossakin vaiheessa kirjoittaa postauksen siitäkin, kiitos juttuvinkistä:)

Okriina, aamuisin on niin kaunista ja raikasta tallustella tuolla takapihalla ja haalia saalista kasaan. Yritän pian laittaa mömmön ohjeen.

Janna, voi kiitos ystävällisyydestäsi:) Juttu on vieläkin kadoksissa eikä itsellä ole tallessa kuin joitain osia siellä täällä postauksesta. Olisin kiitollinen jos voisit lähettää sen minulle osoitteeseen
kaisu.sarkkinen@kotinet.com

minttu kirjoitti...

Sulla on tosi hieno blogi, jota tulee seurattua! Reseptejä tulee myös kokeiltua kujn joku toinen on jo niitä tehnyt. Ja menestystä uuteen nettikauppaan!

Kaisu kirjoitti...

Kiitos Minttu:) Tuntuu mukavalta kuulla, että blogistani tykätään. Keittiössä en ole mikään ekspertti, mutta yritettävä on;)
Kiitos myös kannustuksesta nettikaupan suhteen!