torstai 30. kesäkuuta 2011

Monen sortin mousset

 Jossakin vaiheessa tein kokeiluja erilaisista mousseista. Kaikki mousset olen tehnyt Magic Bulletilla, joka on kyllä hintansa haukkunut.

Ekana avokado-carobmousse piparmintulla höystettynä 

2 avokadoa haarukalla eka mussattuna (helpottaa sekoittamista Magic Bulletilla)
5 isoa taatelia pieniksi pilkottuna
1 tl kotimaista  hunajaa
2 rkl carobia
vähän vettä
piparminttuaromia
(kanelia)



 Avokado-suklaamousse appelsiiniaromilla höystettynä


2 avokadoa mussattuna
2-3 rkl palmusokeria
1 tl aitoa vaniljaa
2 rkl raaka kaakaojauhetta
pikkasen suolaa
tarvittaessa lisää makeutusta (itse laitoin vielä rommihunajaa vähän)
appelsiiniaromia






Kolmas on liotetuista manteleista tehnty suklaamousse. Cashewpähkinöistä tulisi varmaan vielä parempi koostumus.


Alla on myös jonkin sortin mousse avokadosta.




Avokado-limemousse on myös hyvää!

Jos käyttää kanamunia, niin esim. luumu- ja puolukkavaahdon saa kun vatkaa valkuaiset kuohkeaksi ja lisää soseutettua luumua tai puolukoita. Makeutusta oman maun mukaan, vaniljaa, kanelia ym. Joskus olen tehnyt luumuvaahtoa näin. 

Tarkempia ohjeitakin voin jossain vaiheessa laittaa. Ne on välillä aina hakusessa kun aikaa kerkiää vierähtää tekohetkestä. Olen oikein vihkon ottanut ohjeita varten, mutta aina kun alkaa jotain tekee niin vihkoa ei näy missään. Ja nyt vihkoja on sitten miljoona siellä sun täällä. Hyvä minä;) Johtuisikohan osaksi siitäkin, kun on kolme pientä lasta. Kun jotakin alat tekeen niin kohta kuuluu että "Äiti, tuu pyyhkiin!" ja toisessa jalassa on sitten pieninkin peikko kiinni;) Noh, aikansa kutakin.

Yhdenlainen mousse

2 avokadoa mussattuna
aitoa kanelia ja vaniljaa sopivasti
sitruunamehua 0,5-1rkl
suolaa ripaus
vettä jotta mylly pyörii
Toisenlainen mousse
2 avokadoa
1 dl (noin) carobjauhetta tai raakakaakaojauhetta (kandee makustella mikä on sopiva)
2 dl taateleita (tai muuta makeutusta)

Kolmannenlainen mousse

1 kypsä avokado
0,6 dl lämmintä vettä
0,6 dl  raaka kaakaojauhetta
1 tl vaniljaa
0,5 tl kanelia
0,5 rkl sitruunamehua
0,5 dl agavea, hunajaa, taatelisiirappia, palmusokeria ym.
Neljännenlainen mousse
2 pientä avokadoa
1-2 limen mehu
1-2 rkl raakaa agavea
0,5 tl vaniljauutetta
1/4 tl merisuolaa


Mustaherukanlehtijuoma

Viime helteiden aikaan tein tälläista simppeliä juomaa. Tein samalla periaatteella kuin kuusenkerkkäjuomaakin. Maistui todella hyvälle ja raikkaalle. Jossakin luki, että lehtiä voi kerätä alkukesästä ja jossakin sitten suoiteltiin vasta marjojen poimimisen jälkeen. Itse mieluummin poimin pienen määrän heti alkukesästä, kun lehdetkin ovat puhtaita ja hyvännäköisiä.


keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Pizza uunissa (gluteeniton, hiivaton, leivinjauhoton)



Joskus teen pizzaa ihan uunissa niistä värkeistä mitä on saatavilla. Pohjan päälle laitan joko kaupan luomuketsuppia tai valmista luomu tomaattikastiketta tai sitten teen itse jonkin sortin kastikkeen väliin. Päälle laitan mitä kaapissa on. Kuvassa taitaapi olla tofua, sipulia ja tomaattia sekä pizzamaustetta. Juustoa ei yleensä ole, kun tulee niin harvoin ostettua. Uunista oton jälkeen laitan myös yleensä ravintohiivahiutaleita. Koko poppoo syö  hyvällä ruokahalulla.




Pohjan teen yleensä näin:


2,5 dl vettä
0,5 rkl psylliumkuitua
2,5-3dl jauhoja (tattari,guinoa,manteli..mitä nyt keksii)
0,5 tl suolaa

Laitan psylliumkuidun lämpimään veteen 10-15 min. Sitten lisään loput ainekset ja uuniin. Pohjasta yritän tehdä aina mahdollisimman ohuen, maistuu ainakin omaan suuhun paremmalta.

Alempana vähän kivempi kuva pizzasta viime kesältä. Päällä on juustonjämät.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Viimeksi luettua



Jostakin syystä kuva taas pommahti noin, mutta selvää varmaan saa kun sievästi niskoja niksauttaa:)
Minulla on kesken vielä tuo keskimmäinen kirja, mutta on kyllä loistava kirja. Luulen, että moni suhteen päättyminen olisi ennaltaehkäistävissä kyseisen kirjan avulla. On meinaa niin hvyiä neuvoja kirjassa.

Kirjassa oli kolme hyvää ja tehokasta periaatetta:

  1. Me kaikki aiheutamme ja pidämme yllä juuri niitä ihmissuhdeongelmia, joista valitamme. Emme tietenkään ymmärrä tekevämme niin ja koemme olevamme uhreja. Sanomme itsellemme, että ongelma on kokonaan toisen syytä.

  1. Kiellämme oman osuutemme, koska itsetutkiskelu on hirveää ja tuskallista ja koska meillä on salaa hyötyä ongelmasta, josta valitamme. Haluamme pitää hämärähommamme piilossa, jotta voimme pitää yllä viatonta julkisivua.

  1. Me kaikki voimme muutta hankalat ihmissuhteet toimiviksi – jos olemme halukkaita lopettamaan toisen syyttelyn ja keskitymme muuttumaan itse. Ihmissuhde voi parantua yllättävän nopeastikin. Vuosien katkeruus ja epäluottamus voivat kadota jopa hetkessä. On vain oltava valmis tekemään kovasti töitä ja kokemaan jonkin verran kipua.

Tehokkaan kommunikaation viisi salaisuutta

Kuuntelutaidot:

  1. Aseistariisuminen. Löydät totuuden toisen sanoista, vaikka kommentti vaikuttaisi täysin kohtuuttomalta.

  1. Empatia: Asetut toisen henkilön asemaan ja yrität nähdä maailman hänen silmillään
-          Ajatusempatia. Toistat omin sanoin toisen henkilön sanat
-          Tunne-empatia. Otat huomioon, miltä toisesta todennäköisesti tuntuu sen perusteella mitä hän sanoi.

  1. Tiedustelu: Kysyt lempeitä ja tiedustelevia kysymyksiä ymmärtääksesi paremmin, mitä toinen henkilö ajattelee tai tuntee.

Itseilmaisutaidot

  1. Minusta tuntuu väittämät. Käytät minusta tuntuu -väittämiä kuten ”Minusta tuntuu pahalta” mieluummin kuin sinä - väittämiä kuten ”Sinä olet väärässä” tai ”Saat minut vihaiseksi!”.

  1. Paijaaminen. Löydät aidosti jotain positiivista sanottavaa toiselle jopa kesken riidan. Osoitat kunnioitusta, vaikka olisit vihainen.

Laitanpa muutaman esimerkin tähän aseistariisumisesta

Arvostelu: Vihaan sinua! Olet ääliö! Olet luuseri!

Aseistariisuva vastaus: ”Olet selvästikin vihainen ja ymmärrän, ettei kaikki mennyt niin kuin piti. Mokasin pahasti ja minua nolottaa. Voitko kertoa vähän tarkemmin, miltä sinusta tuntuu?”

Arvostelu: Olet ilkeä!
Aseistariisuva vastaus: ”Taisin loukata tunteitasi ja olen pahoillani, koska pidän sinusta todella paljon. Voisimmeko puhua siitä?”

Arvostelu: Olet itsekäs. Et välitä muista kuin itsestäsi!
Aseistariisuva vastaus: ”Olet oikeassa. En ottanut tunteitasi huomioon ja sinulla on oikeus olla minulle vihainen. Tunnen oloni kurjaksi. Olenko tehnyt tai sanonut jotain muutakin, joka vaikutti itsekkäältä ja piittaamattomalta?”

Tässäpä lyhyesti kirjan sisällöstäJ





lauantai 25. kesäkuuta 2011

Suklaakakku

Tein aikaisemmin suklaakakun, jonka ohjeen lupasin laittaa. Tässäpäs tämä:

1dl manteleita yön yli liotettuna ja kuorittuna
2,5 dl cashewpähkinöitä
2,5 dl taateleita
1dl rusinoita
2 rkl carobjauhetta
1 rkl raakaa kaakaojauhetta
1rkl raakaa lucuma
1rkl hampunsiemeniä
ripaus suolaa
2 rkl kookosöljyä sulatettuna

Kuorrutus

3rkl kookosöljyä sulatettuna
1rkl taatelisiirappia
1rkl raaka kaakaojauhetta

Tämän toisen kakun tein torstaina Oulun asiakkaille, mutta he eivät sitä kerenneetkän maistamaan:) Toki päivä oli niin kiireinen ja vieraita kävi, että kakku tuli tuhottua aikas pian. Ohje on aika paljon yllä olevan ohjeen mukainen, mutta seassa on vielä tyrnijauhetta ja appelsiinikukkavettä.
Kuorrutuksen jätin myös pois.







keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Voittaja on.....

Kiitos kaikille onnitteluista ja kannustavista sanoista. Luulen, että olen tämän blogin kautta saanut enemmän kuin osasin koskaan kuvitellakaan. Täällä on ollut samanlailla ajattelevia ihmisiä ja en edes tiennyt että näin ihania ihmisiä on olemassakaan:)

Kommenttiosiossa oli pari kysymystä/ehdotusta, joten vastaanpa niihin.

Venla antoi tuotetoiveen kotimaisista hampunsiemenistä. Itseasiassa olen niitä keväällä kysellyt kahdesta eri paikasta, koska haluan aina yrittää saada kotimaisen vaihtoehdon. Valitettavasti niitä en saanut. Pyydettiin ottamaan yhteyttä syksyllä uudestaan kun uusi sato tulee. Sama juttu on ollut kotimaisen luomu pellavansiemenen kohdalla.

Ella kyseli Keskisen Myllyn tattarisuurimoista. Itse en heidän syntytarinaansa sen kummemin tiedä, mutta voi olla, että joudumme ottamaan tilalle ulkomaisen luomun, koska kotimaisesta on niin huono tarjonta.

Mutta sitten arvontaan. Eli esikoinen toimi onnettarena....................






ja voittaja on ELLA! Onneksi olkoon!

Voit laittaa yhteystietosi sähköpostiin info@ekosego.fi niin lähetämme pikaisesti sinulle palkinnon:)





torstai 16. kesäkuuta 2011

Blogi 3-vuotta! Arvontaaaaaaaaaaaa

Siitä on kolme vuotta, kun vähän arkaillen tein ensimmäisen postauksen. Alunperin perustin blogin jakaakseni omia ajatuksia ympäristöystävälliseen kuluttamiseen liittyen. Pienten lasten äitinä oli ja on edelleenkin halu suojella ympäristöä sen minkä pystyn.

Alkuun pidin hyvin matalaa profiilia täällä blogimaailmassa ja jossakin vaiheessa olin jo laittamassa pillit pussiin. Kuitenkin erään ihmisen kommentin siivittämänä olen nyt tässä. Blogilla on tullut 3-vuotta täyteen ja nettikauppakin tuli avattua:) Ja tiedättekös, nautin tästä kaikesta. Tuntuu, kuin tämä nettikauppa on se mitä haluan tehdä ja tavallaan unelmien täyttymys. Kaiken lisäksi saan olla kotona lasten kanssa. Enempää en tällä hetkellä voi toivoakaan.

Synttäreiden ja blogin lukijoiden ja kommentoijien vuoksi laitan pienen arvonnan pystyyn. Olen välillä ollut aivan ihmeissäni ja kyyneleet silmissä lukenut teidän kannustavia ja kauniita sanoja. Kiitos teille kaikille!

Eli arvon kaikkien kommenttien antaneiden kesken pussin kuivattuja mustikoita, kuivattuja granaattiomenansiemeniä ja palmusokeria.

Kommenttiosioon voitte laittaa mitä mielen päällä on. Otan myös enemmän kuin mielelläni vastaan vinkkejä ja ehdotuksia blogiin ja nettikauppaamme liittyen. Arvonta-aika päättyy 22.6.2011 klo 21.00.



Yllä olevaa kakkua tarjosin paikallisen lehden toimittajalle, kun hän kävi haastattelemassa meitä lehteen. Voin laittaa lehtijutunkin jossakin vaiheessa tänne. Kakku oli hirmu hyvää, vaikka koristelu oli vähän kökkö. Voin laittaa ohjetta kehiin vähän myöhemmin.


keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Manteli-sitruunakakku gluteeniton (uunissa)


Tästä kakusta mies antoi kymmenen pistettä ja papukaija merkin:) Tämähän on vähän sokerikakkupohjan tyyppinen. Päällä Magic Bulletilla tehtyä cachewkermaa karvasmanteliaromilla (+hunajaa vähän ja vaniljaa). Magic bullet on ollut minullekorvaamaton apu kaikissa raakajutuissa, joten siksi halusin sen myön nettikauppaamme. Sillä teen yleensä täytteet juustokakkuihin, dipit, kastikkeet, drinksut, avokadomousset, mantelimaidot, jauhan pähkinät jne.

Ohje:

4 munaa vaahdotettuna
1-1,5dl palmusokeria
2,5 dl (saatto mennä enemmänkin) Magic Bulletilla jauhettuja manteleita
1 sitruunan raastettu kuori

Olen aina jollakin lailla sössinyt noitten sokerikakkutyyppisten juttujen kanssa. Sen vuoksi vatkaan aina valkuaiset ensin ja sitten lisään keltuaiset ja sokerin. Lopuksi mantelijauho ja sitruunankuori. Uunissa noin 30min 175 asteessa.

Alhalla olevissa banaani-kiwi wrapeissa välissä myös cashewkermaa (cashewpähkinöitä, vaniljaa, hunajaa). Samanlaisia wrappeja olen tehnyt myös viime vuonna. Soseutin pari banaania ja kiwin ja laitoin pellille kuivuun (saunaan). Lapset tykkäsivät täyttää ja syödä näitä.



lauantai 11. kesäkuuta 2011

Hellattoman kokin raaka namikirja nyt myös meiltä

Namikirjaa voi tilata nyt myös nettikaupastamme.


Mea leipasee raakatortun Huomenta Suomessa ti 14.6.2011 klo 7.40.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kasvispastaa tänään, huomenna, ylihuomenna....


Kasvisten syöntikin muuttui kertaheitolla, kun sain hommattua kasvsileikkurin. On niin mukava pistellä poskeen ihan makaronin muotoisia kasviksia. Varsinkin näin kesällä, kun ei millään vihtis tehdä lämmintä ruokaa. Lapsetkin ovat tykänneet hirveästi ja verranneet kummalla on pitempiä makaroneja:) Kasvispastana olen itse käyttänyt ihan paikallista luomu kurkkua ja lähikunnan luomu porkkanoita. Kesäkurpitsasta tulis varmaan vielä paremman oloista pastaa, mutta kun on ulkomaista niin en ole ostanut.

Ylhäällä olevassa kuvassa kastikkeena on Avokado-tomaattikeitto (aikaisempi postaus).

Alemmassa on ihan hamppuöljyä, merisuolaa, omenasiiderietikkaa ja mustaa quinoa. Musta quinoassa on vähän jännä maku, mutta kyllä sitä lasten kanssa pisteltiin poskeen ihan hyvällä ruokahalulla. Kuvassa oleva musta quinoa on keitettyä.



maanantai 6. kesäkuuta 2011

Tomaatti-avokadokeitto


Tämän tyylisiä keittoja tulee tehtyä sekä kylmänä että lämpinä. Kuvassa oleva keitto on ihan lämmin keitto. Olen myös käyttänyt sitä pastan kastikkeena. Alkuperäisen idean keittoon sain muutama vuosi sitten Maijan kasviskeittokirjasta. Itse teen aina omia variaatioita, mutta voin laittaa tähän alkuperäisen ohjeen. Tämähän ohje ei ainakaan meillä riitä kuin kahdelle  ja tippa ehkä kolmannelle. Sen vuoksi olenkin sitten hätäpäissään tehnyt vielä pastan lisäksi.

5-6 tomaattia pilkottuna
1 paprika (yleensä puuttuu itseltä, kun en vihti ulkomaista ostaa)
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulia (en yleensä laita...mitenköhän sitä oppis tykkään valkosipulista..?)
merisuolaa
1 rkl hunajaa
1l vettä (olen laittanut kyllä vähempi)
2 kypsää avokadoa
3 rkl sitruunamehua
1 ruukku basilikaa (monesti käytän kuivattua jos ei tuoretta ole)

Kuullota öljyssä kasvikset ja sipulit. Mausta suolalla. Lisää vesi.
Hauduta miedolla lämmöllä 20 min. Lisää loput jutskat ja surauta tasaiseksi.