torstai 8. joulukuuta 2011

Halu auttaa

Seitsemän vuotta sitten kun odotin esikoista,  tunsin jo niin suurta kiitollisuutta siitä,että saan asua Suomessa ja lapseni saa syntyä tähän maahan. Kaikilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Silloin katselin World Visionin sivuja ja otin kummilapsen Intiasta. Jollakin lailla halusin auttaa, että toisella puolella maapalloakin pieni ihminen saisi toteuttaa unelmiaan. Ei sillä, olen aina halunnut auttaa sen minkä pystyn ja näillä rahkeilla kanssaihmisiä myös täällä Suomessa. Kun jäin äitiylomalle/vanheimpainvapaalle, tulot tippuivat ja mietin, että jatkanko vielä kuukausittaista lahjoitustani. Tulin kuitenkin tulokseen, että kyllä sillä jokin siunaus on.

Tämän kuvan nähtyäni ei kyyneleistä ollut tulla loppua ja tuntuu niin tuskaiselta ajatella mitä kaikkea pienet ihmiset joutuvat kokemaan. Miten hyvin sitä on asiat täällä Pohjolassa. Kävin tekemässä vielä lahjoituksen World Visionin sivuilla. Sekin tuntuu vain niin pieneltä, mutta toivon mukaan pienistä puroista kasvaa suuria jokia.

Tällaiset vähän surulliset fiilikset tällä hetkellä. Koko maapalloa en voi pelastaa, vaikka haluaisinkin.Siinä onkin ollut opettelemista viime vuosina, kun välillä kannoin koko maailman murheet hartioillani.




6 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Liikuttava postaus! Vaikka emme voikaan kaikkea kärsimystä poistaa,niin pienetkin teot ovat merkittäviä. Ihana olet kun kävit tekemässä tuon lahjoituksen.

Kaisu kirjoitti...

Yaelian, kiitos kaunis kommentistasi.

Näin joulun alla tulee vain mietittyä miten hyvin ja yltäkylläisyydessä eletään...samaan aikaan toisilla ei ole mitään mitä pistää suuhun. On se lottovoitto syntyä Suomeen!

Anonyymi kirjoitti...

Mua lähinnä korpee, että joistain lahjoituksista ei mene kuin 10% kohteeseen. En tahdo kenenkään herrojen kukkaroja enää paisuttaa entisestään, kun omassakin pohja näkyy loppukuusta.

Ruoka-apukin jää monesti menemättä kohteeseen. Sotilaat jopa myy sitä eteenpäin.

Sillä en ole rahallisesta auttanut koskaan. Olen toki ollut paska palkalla invaliidiliitolla töissä...

Itsekkin tunnen surua ja sympatiseeraan nälkää ja sotaa näkeviä, mutta en halua silti avustaa näitä rosvoja jotka vie köyhäin rahat.

Eikös vuosi sitten ollut kohu siitä, että ilmaset veret suhmuroidaan ja herrat kääri fyrkat. Suomessa ja ruotsissa on isoissakin keräys "firmoissa" tullut isoja kusetuksia esiin.

Harmi.

Kaisu kirjoitti...

Anonyymi, itsekin olen törmännyt joskus kaikenlaiseen tietoon väärinkäytöksistä. En voi kuitenkaan muuta kuin uskoa ja luottaa, että apu menee perille. World Vision on iso järjestö ja mielestäni luotettavakin. Minun korviini ei ole kantautunut mitään negatiivista....? Kummilapsesta saan tiiviisti tietoa siitä, miten apuni on mennyt perille.

Uskon vielä ihmisten hyvyteen enkä halua ajatella, että joka asiassa olisi koira haudattuna. Voin omalta osaltani tehdä sen minkä pystyn ja jos joku käärii minun rahat laittomasti omaan taskuunsa se olkoon hänen häpeänsä... uskon että hän saa ansionsa mukaan.

Tiitiäinen kirjoitti...

FB:ssä oli myös liikkeellä vast ikään semmoinen kuva jossa pieni laiha käsi oli "normaalin" ihmisen kädellä. Siinä oli teksti tyyliin "valitat elämästäsi vaikka moni toivoisi saavansa elämäsi." Kyllä siinä tuli kyyneleet silmiin ja alkoi taas miettimään, kuinka hyvin asiat täällä on.

Itsekin joskus haluaisin auttaa jotenkin hätää ja nälkää kärsiviä. Tällä hetkellä varallisuudet eivät riitä, kun elää opintotuella ja lainalla. Olen kyllä päättänyt, että kun saan vakityötä alan vapaaehtoistyöhön tai autan jotenkin kärsiviä ihmisiä ja eläimiä.

Sen verran koitan täällä kotosuomessa tehdä, että olen kiitollinen ruoasta ja vedestä. Enkä tuhlaa vettä ja ruokaa, koska ajattelin kuinka kiitollinen joku voisi olla esimerkiksi meille itsestään selvästä vedestä.

Kaisu kirjoitti...

Tiitiäinen, samanlaisia aatoksia sinulla kuin minullakin. Itsekin olen hyvin tarkka veden käytöstä ja opetan lapsillekin, että vettä ei saa turhaa lontrata. Välillä lapset ovat tulleet ruokapöytään ja sanoneet, että taas tätä ruokaa en tykkää. Meinaan kyllä räjähtää! Olen yrittänyt selvittää lapsille miten kiitollisia saamme olla, että meillä on ruokaa ja vettä. Kaikilla ei ole.

Lapsuudessa emme koskaan laittaneet ruokaa roskiin. Äitini aina sanoi, että se on syntiä. Itsekin yritän olla tarkka siitä. Osa jämistä menee kompostiin, mutta roskiin en halua mitään laittaa.

Auttaminenhan ei tosiaan tarvi olla aina rahaa. Vapaaehtoistyötä olen myös miettinyt. Itselläni olisi lähellä sydäntä olla tukemassa täällä kotimaassa yksinäisiä ihmisiä/nuoria. Olen välillä miettinyt seurakuntatyötä. Tällä hetkellä vaan tämä elämä täällä kotirintamalla on vilskettä, että pitää antaa vähän rauhoittua.

Olen lukenut noita henkisyyden kirjoja jonkin verran. Niissä todetaan, että ihmisen pitäisi automaattisesti antaa 10% tuloistaan hyväntekeväisyyteen. Maailmankaikkeuden lain mukaan jos annat hyvästä sydämestä, saat moninkertaisesti sen takaisin. Enkä tarkoita, että saat välttämättä rahaa takaisin, mutta uskon, että hyvyys jossakin muodossa aina palkitaan.

Näin minä ajattelen:)