maanantai 30. huhtikuuta 2012

Ei munkin munkkia vappuna...

Ei ole ollut oikein inspistä leipoa mitään näin vapuksi, joten muistellaan mitä viime vappuna tein:) Kuusenkerkkäsimaa saatan huomenna tekaista lopuista pakkasessa olevista kuusenkerkistä.

Täällä on myös jänniä ohjeita. Eri sortin munkkeja vaikka millä mitalla.

Hyvää vappua kaikille...joko munkin kera tai ilman:)

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Aurinko laulaa ja linnut paistaa :)

Mieliala on niin korkealla tästä mahtavasta ilmasta!!! Haluan jakaa tätä hyvää mieltä myös ekosegon faneille ja asiakkaille. Viikonlopun ajan Aito Vaniljajauhe 60g vain 10 euroo (ovh 14,95). 
Tavaraa rajoitettu määrä varastossa (riittää 25 nopeimmalle).

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Aamun aloitus vehnäorasdrinksulla

Kevät on aina sitä aikaa, kun itsekin herää henkiin ja alkaa häärätä enemmän siemenien ja versojen kanssa. Nyt on pöydällä kasvamassa valkolupiinia, tomaatin-ja kurkuntaimia, pinaattia, paprikaa ja vehnäorasta.
Vehnäorasta olen kasvattanut vehnänjyvistä. Kuvassa sato leikattu ensimmäisen kerran. Aamulla vehnäorasmyllyllä puristin mehun talteen ja juotin koko poppoolle ennen aamupalaa. Lapsille tietenkin ihan pienen määrän. Vehnäoraan pystyy pureskeleen ihan suussakin ja sylkemään kuidun pois.

Vehnäorasta on myös verkkokaupassamme myytävänä kotimaisena ja luomuna. Olen todella iloinen, että sain myyntiin vehnäorasta ennen kaikkea kotimaisena. Ulkomaisena en jostakin syystä halua sitä myydä. Sama on siitepölyrakeilla. Haluan, että ne ovat kotimaisia.


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Carob-seesaminsiemenpalat


Jossakin vaiheessa tuli tehtyä tällaisia namusia.  Tähän liotin seesaminsiemenet yön yli ja kuivatin muutaman tunnin saunassa, jonka jälkeen jauhoin siemeniä vähän pienemmäksi.


2 dl liotettuja ja kuivattuja seesamisiemeniä jauhettuna
1-2 rkl Sweet Freedom makeutusainetta
1 rkl mantelipyreetä
1 tl aitoa vaniljaa
2 rkl carobjauhetta
2-3 rkl kookosvoita/sosetta

Kaikki 5 ensimmäistä ainesosaa sekaisin yleiskoneessa. Lopuksi vesihauteessa pehmennetty kookosvoi. Jääkaappiin pariksi tunniksi ja sitten nauttimaan hyvän teen kanssa.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Munakasrulla

Tässä vasta simppeli ja nopea ruoka. Lapsetkin tykkäävät. Idean tämäntyyliseen rullaan sain Miia Saastamoisen kirjasta Luonnollista.

Munakkaaseen tuli:

5-6 munaa
1 rkl psylliumia
1 raastettu porkkana
vähän vettä
suolaa

Munat sekaisin ja sekaan psylliumi 10-15 minuutiksi turpoamaan. Loput sekaan ja uuniin 150 asteeseen 10-15 minuutiksi.

Täytteeseen olen käyttänyt raikkaita tuoreita kasviksia ja juureksia, hamppuöljyä, suolaa.
Rakastan laiskana kokkina näitä helppoja ja nopeita ohjeita:)


lauantai 14. huhtikuuta 2012

Joko olet kanta-asiakas?

Pieni ilmoitusluontoinen asia nettikauppaamme liittyen. Laitan nyt tämän viestin joka tuutista, koska kaikilla kanta-asiakkailla ei ole uutiskirjeen tilausta. Jospa osa myös tätä kautta saa viestin.

Otimme nettikaupassamme käyttöön kanta-asiakasjärjestelmän. Olet kanta-asiakas, jos sinulla on 3 sisällä olevaa tilausta verkkokauppaamme ja olet rekisteröitynyt.

Kanta-asiakkaana saat huimia etuja ja säästöjä! Kirjaudut vain tunnuksillasi sisään ja klikkaat ostoskoriin tuotteen kanta-asiakas hintaan.

Huhtikuun kanta-asiakastarjoukset:

Bio King Itävaltalainen kurpitsansiemen 1 kg 15,- (ovh 17,50,-)
Bio King Luonnollinen C-vitamiini Acerolakirsikasta 200g 25,- (ovh 31,50,-)
Bio King Manteli 200g 4,- (ovh 5,20,-)
Bio King pakastekuivattu karhunvadelma 4,- (ovh 5,-)
Bio King kuivattu aprikoosi 500g 6,- (ovh 7,50)
Kotimainen PAKURIKÄÄPÄJAUHE 200G VAIN 20,- (OVH 25,95,-)

Kanta-asiakastarjoukset ovat voimassa huhtikuun loppuun asti.

Nettikaupassamme myös paljon muita tarjouksia 1-vuotissynttäreiden kunniaksi! Lisäksi postituskulut ovat 0 euroa yli 65 euron tilauksista huhtikuun ajan.

Täydellinen Tiramisu





Pari kuukautta sitten testailin raakalaisia tiramisuja. Ylempi tiramisu pakastekuivatuilla mansikoilla oli yliveto. Pohjasta tuli liika paksu niin kuin näkyy, mutta paras raakalainen tiramisu mitä olen tehnyt. Suunnitteilla oli jos tekisin miehen synttäreille tiramisun raakaversiona, mutta päätin sitten tehdä ihan normin.

Raaka tiramisuja löytyy myös täältä. Ohjeenkin voin laittaa jossakin vaiheessa.


keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Ekosego tänään 1-vuotta ja Miia Saastamoisen kirjan arvonta

Kiitos kaikille blogini lukijoille/asiakkaille tästä vuodesta! Kaikki odotukset nettikaupan suhteen ylittyivät kyllä reilusti.Toivottavasti seuraavakin vuosi on yhtä ihana.

Kaupassamme on paljon tarjouksia huhtikuun loppuun asti mm.

- Bio King myslit 2 yhden hinnalla
- Bio King raaka ja luomu hirssijauho iduilla 500g  4 eurolla
- Bio King herkullinen pakastekuivattu vadelma 100g 10 euroa
- Bio King täysruokosokeri 1 kg  6 euroa
- Bio King viikuna 500g vain 6 euroa
- Bio King cashewpähkinä tasan 10 euroa
- Bio King banaanihiutale 250g 2 yhden hinnalla
- Bio King Pinjansiemen 100g vain 5 euroa.
- Bio King Luomuenergiaa 25 euroa

Facebook-sivuillamme myös tapahtuu. Facebook-faniemme kesken
arvomme huhti-, touko- ja kesäkuussa 100 euron arvoisen Bio
King-tuotepaketin. Yhteensä 300 eurolla luomutuotteita!

Kaiken lisäksi, rahtikulut ovat huhtikuun loppuun asti yli 65
euron tilauksista 0 euroa!

Miia Saastamoisen kirjan "Luonnollista" arvon nyt. Pikku Röllimme nosti lapun nimellä.......

TIIA! Onneksi olkoon Onneksi-blogin pitäjälle:) Voit lähettää yhteystietosi osoitteeseen info@ekosego.fi niin postitamme kirjan pikaisesti.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Ihmeellinen maailmankaikkeus

Mies kertoi yksi päivä hiukan ihmeissään, mitä postitusreissulla oli tapahtunut.

Hän oli kävelemässä postiin sisään, kun hän katsoi sieltä tulevaa miestä ja mietti, että kukahan tämä riutuneen ja elämän kolhiman näköinen mies oli. Ohi mentyään tämä mies huikkasi tervehdyksen kuin kaverilleen ja silloin mies huomasi, että hänhän oli henkilö, jonka kanssa hän oli vuosia sitten aina ollut napit vastakkain. Heillä oli joitakin yhteisiä kavereita, mutta toisiaan he eivät sietäneet. Päinvastoin, aina tilaisuuden tullen olivat turpaan vetämässä toisiaan.

Muutaman päivän tämän tapahtuman jälkeen tämä toinen mies kuoli äkkiseltään. Miehestä tuntui niin ihmeelliseltä, että tämä toinen mies oli huikannut heipat ystävälliseen sävyyn eikä riitaisaan sävyyn niin kuin olisi olettanut. Lienee maailmankaikkeus järjesti tämän kohtaamisen. Ehkä vain kertoakseen riitapukareille, että "ei muistella pahalla".

Äitini tarina on myös näitä maailmankaikkeuden järjestämiä ihmeellisiä tarinoita. Välillä omassakin elämässä tuntuu, että palaset vain loksahtelevat kohdalleen ihan itsestään.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Lakritsifudge


Ohjeen nappasin Erica Palmcrantzin kirjasta, kun oli niin helppo. Jauhoin lakritsinjuurta pienemmäksi bulletillani. Ennen bullettiin laittoa pienin paljon juurta käsin. Lopputulos ei kuitenkaan ollut täysin pulverimainen. Koostumus oli ihana, mutta maku jäi vähän laimeaksi. Laitoin reilummin lakritsinjuurijauhetta, mutta ei auttanut. Lienee anis olisi antanut vahvemman maun.

3 dl pekaanipähkinöitä
4rkl hunajaa (laitoin hieman vähemmän)
3 tl lakritsijauhetta tai 1 rkl lakritsinjuurijauhetta

Ensin pekaanit yleiskoneessa murumaiseksi, sitten loput sekaan. Laitoin vain lautaselle massan ja jääkaappiin pariksi tunniksi. Sitten muotoilin sieviä paloja siitä.

Oikein hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!