torstai 3. toukokuuta 2012

Sielun ikuinen elämä -Lisa Williams

Luin juuri kyseisen kirjan. Oli niin mielenkiintoinen, että tuntui etten malta lopettaa lukemista.



Monesti olen miettinyt, että mitä ihmettä tämä elämä on. Mitä tapahtuu kun kuolemme? Eihän se voi olla niin, että elämme vain kerran täällä ja se on siinä. Niin monet ihmiset -kuoleman porteilla käytyään- kertovat kuinka kaunista se oli kun sielu lähtee maallisesta kehosta ja nousi kohti rakkauden täyteistä valoa. Oikein tippa nousee linssiin lukiessa näitä kertomuksia. Voisiko se sittenkin olla niin? Kaikki ne rakkaat lähimmäiset, jotka ovat poistuneet tästä maailmasta, ovat odottamassa meitä kuolemanjälkeisessä elämässä. Lähipiirissäni on myös henkimaailman kohtaamisia ja kokemuksia, joten senkin vuoksi tämä kiinnostaa.

Meillä jokaisella on lukemani mukaan myös henkioppaat. Itse asiassa olin jokunen vuosi sitten väriterapiakurssilla. Kurssin vetäjä oli muistaakseni energiahoitaja. Hän tuli jossakin vaiheessa supattamaan korvaani, että oletko sinä tai onko teillä kotona huumorintajuista porukkaa. Hänen mukaani, henkioppaani on oikea huumoriveikko:) En voinut muuta kuin nauraa, sillä rakastan huumoria. Rakastan komedioita, Mr Bean on yliveto, pilan päiten, hauskat kotivideot. Nettikauppaammekin olen tuonut pientä huumoria mukaan.

Lapsuudessa muistan äitini sanoneen, että räkänokastakin mies tullee muttei turhan naurajasta kun nauroin niin pajon. Olen tällainen...nauravainen. Välillä on vaikeuksia pitää pokka, kun ympärillä sattuu kömmähdyksiä. En halua mitenkään vahingoniloinen olla kenellekään, mutta perskutarallaa ku naurattaa niin maan peevelisti välillä. Esim. vuosia sitten töissä istuin oman työpöydän ääressä. Vieruspöydällä oli toinen työntekijä ja hänen asiakkaansa. Keskusneiti oli tuomassa viestilappusta tälle toiselle työntekijälle, kun justiinsa ennen heidän työpöytäänsä lensi rähmällensä.Voi jumatsuka ku piti skarpata etten olisi rämähtänyt nauruun. Olihan se jotenkin koomista, kun asiakas ja tämä toinen työntekijä katsovat silmät pyöreinä, että mitä ihmettä se viestintuoja siellä maassa makaa rähmällänsä. Noh, tekevälle sattuu:) Kyllähän sitä itsekin tunaroi niin paljon ku kerkiää ja osaan kyllä nauraa itsellenikin.

Tälle jutullekin nauroin aivan kippurassa:)


4 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Minä en uskoa vain siihen yhteen ja ainoaan totuuteen, että jonain päivänä tapaamme kaikki tuolla taivaan autuudessa - itse olen sitä mieltä,että näitä kuolleita rakkaita vaeltaa myös täällä maan päällä meitä auttamassa ja suojelemassa.

Minulla on tuttavapiirissä eräs vanhempi nainen, jolla on näkemisen lahja. Se kuulostaa huuhaalta, mutta hän saa etiäisiä varoitukseksi pahoista asioista ja näkee esimerkiksi juuri kuolleita henkilöitä tai aistii heidän läsnäolonsa.

Se mitä ihminen ei näe, tuntuu turhalta. Jokainen saa uskoa mihin haluaa, siihen jumalaan kun haluaa, taivaaseen tai helvettiin - perusperiaatehan kaikissa näissä on, että jonain päivänä ne rakkaat vielä kohdataan, oli se sitten taivaassa tai täällä maan päällä tai missä tahansa kuoleman jälkeisessä paikassa.

Kuolemasta alkaa uusi elämä, on minun mielipiteeni.

Kaisu kirjoitti...

Paula, kirjassa käydään läpi myös perusteellisemmin noita asioita mitä kerroit. Kerroin vain pienen pienen osan kirjasta.

Eli lyhkäsesti: ihmiset jotka tekevät pajon vääryyttä täällä maanpäällä, eivät pääse suoraan kuoltuaan valkoiseen valoon vaan joutuvat tulemaan toista kautta (käymääm eri vaiheita läpi kuin puhtaat sielut). Ei siis ole olemassa helvettiä (kirjan mukaan).

Osa sieluista haluaa tulla vielä käymään maan päällä katsomassa kuinka läheiset voivat ja antavat jonkinlaisia merkkejä itsestään (lähipiirin kokemus myös tästä). Osa sieluista taas jää jumiin kuolemanjälkeisen ja maanpäällisen elämän väliin ns. kummittelu on tätä (lähipiirin kokemus tästäkin). Heitä pitää opastaa kohti valkoista valoa.

Pääsääntöisesti sielut eivät jää maanpäälle vaan jatkavat matkaa kuolemanjälkeisessä elämässä ja tulevat jossakin vaiheessa sitten taas maanpäälle jälleensyntyneenä.

Joten kuolemasta alkaa totisesti uusi elämä:)

Hosuli kirjoitti...

Olin koko kesän kirjaston varausjonossa ja vihdoin sain tämän käteeni. On totta, että melkein kertaistumalta se oli pakko lukea! Toisaalta välillä pidin tarkoituksella taukoja, että pystyy prosessoimaan kaikkea tietoa, sitä kun tuossa on niin paljon.

Lisa Williams kirjoittaa maanläheisesti ja tykkään siitä, että hän kehoittaa suhtautumaan skeptisesti kaikkeen tietoon- myös siihen mistä kirjoittaa. Se kertoo minusta paljon siitä, ettei lukijalle väkisin syötetä tietoa. Enkä muuten tiedä syönkö kaikkea mitä luin, mutta ainakin prosessoitavaa ja mietittävää taatusti jää!

Kaisu kirjoitti...

Hosuli, kiva kun viimein sait kirjan luettua:) Sen verran ihmeitä tässä ympärillä tapahtuu etten enää kyseenalaista ainakaan henkimaailman olemmassaoloa.