torstai 12. heinäkuuta 2012

Esikoisen synttäritarjoilua

Kakku oli vähän fiasko. Aloin vatkaan puolen litran kermapurkkia vaahdoksi, niin siitä tulikin munakokkelia:) En tiedä mitä tapahtui. Kermapurkki ei tuntunut kovin kylmältä (jääkaapissa paljon tavaraa, niin näköjään lämpötilakin nousee), mutta se ei lienee syynä. En ole varma räiskähtikö kermaan vesipisaroita ja se aiheutti sen.

Jääkaappiin olin vielä varalta ostanut 2 dl purkin kermaa, joten turvauduin siihen. Kakku näytti edelleen kötyseltä vähäisestä kerma määrästä johtuen (tarkoitus oli pursottaa reunat), joten pähkäilin  mitä laittaisin reunoille. Päädyin sitten laittamaan niille ylimääräiseksi jääneen amarantti-suklaaseoksen (kuva alempana). Koristelussa on vain yksinkertaisesti pakastekuivattuja mustikoita ja vadelmia.

Kokeilin alempaan väliin tuoretta päärynää, pakastekuivattuja vadelmia ja kermaa. Toisessa välissä oli banaania, pakastekuivattuja mustikoita ja kermaa. Yleensä kakut ovat olleet hiukan liian kuivia, mutta tällä kertaa päärynä oli kostuttanut alemman kerroksen liikaakin, vaikka en kostuttanut sitä paljoa. Kakkupohjat teen gluteenittomana, kun sisko on keliaakikko. Edelleenkin olen sitä mieltä, että raakakakut ovat helpompia tehdä ja niissä minulla ainakin epäonnistumisen vaara on pienempi.


 

Juustosydämiä juustosarvien ohjeella sekä luomupoppareita



Suklaaviipaleita ja suklaapaloja.



Vegaanisia nallekarkkeja pieni pussillinen.
Hedelmäpitoisuus 24,3%


Amaranttinamuja. Näissä amaranttipoppareita, sulatettua kookosöljyä ja kaakaovoita, hunajaa, kaakaojauhetta ja carobia, aitoa vaniljaa.


 Juustoa, tomaattia, kurkkua ja porkkanaa kulhossa. Coctailtikut vieressä.



Ihana äitini oli vielä leiponut maankuulua gluteenitonta kääretorttua ja lohipitsaa. 

Ei kommentteja: