sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kahvila Seili ja Siiri

Olen tässä kesän aikana käynyt parissa paikallisessa kahvilassa. Yksi niistä on Kahvila Seili ja toinen Kahvila Siiri. Tarjolla on ihanaa tunnelmaa ja herkullisia kotileivonnaisia.

Kahvila Siirin korvapuustit ovat kyllä isoja ja herkullisia. Ainut mikä hiukan häiritsi asioimasta oli kuluttajahintojen puuttuminen. Itse en ainakaan löytänyt minkään sortin hintoja mistään. Enkä sitten viittinyt kysellä, että paljoko tuo ja paljoko tuo maksaa. Asiakaspalvelu oli ihan ystävällistä ja muutenkin oli ihan kiva käydä lasten kanssa.

Toinen paikka missä olen käynyt on kahvila Seili. Siellä on myös tarjolla perinteisiä ja hiukan erikoisempiakin kotileivonnaisia. Asiakaspalvelu oli mielestäni todella ystävällistä ja herttaista. Ihastun aina ihmisiin, joista huokuu sellainen vilpitön herttaisuus ja ystävällisyys. Ihan senkin vuoksi voisin käväistä jossakin vaihessa toisen kerran.

Kahvila Seilin yhteydessä on myös Iso-Pahkalan tekemiä ihania käsintehtyjä keramiikkatuotteita. Alhaalla muutama kuva kahvilasta/myymälästä.





3 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Hei! Olisiko mitenkään mahdollista, että voisin eräässä koulutyössäni käyttää ottamiasi kuvia kahvila Seilistä? :-)

Kaisu kirjoitti...

Hei Miia,

kiitos kysymystä.

Sopii vallan mainiosti:) Eivät ole kovin hyviä, mutta jos kelpaavat, se on hyvä.

Koneella on kyllä lisääkin kuvia esim. ulkoa Seilin kyltistä yms. Jos haluat, voin laittaa lisääkin kuvia tulemaan.

Miia kirjoitti...

Nämä kuvat käyvät erittäin hyvin! Kiitos tästä, auttavat paljon. :- )