sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Palaset loksahtelevat paikoilleen

Välillä oikein ihmettelen sitä, miten asiat soljuvat omalla painollaan. Minulla on on ollut hyvä työpaikka noin kymmenen vuoden ajan ja syksyllä piti päättää palaanko takaisin töihin. Tein kuitenkin päätöksen etten palaa. Osa-aikatyö olisi ollut minun puolelta mahdollinen, mutta työnantajalla ei ollut mahdollisuutta sellaista tarjota, joten sinne meni vakituinen työpaikkani;). En kuitenkaan tuntenut ahdistusta, koska päätökseni tuntui oikealta.

Kotona on kolme pientä lasta ja pienimmäinen on niin äidin poika kun voi vain olla, että en voisi kuvitella vieväni häntä hoitoon. Keskimmäinenkin tarvitsee vielä hirmuisesti äidin ja isän syliä. Esikoinen on jo koulussa, mutta uskon, että tykkää kun vanhemmat ovat kotona. Meillä siis kumpikin tekee töitä kotoa käsin. Nettikauppamme kanssa hääräämisestä nautin, mutta se ei niin suurta ole, että se elättäisi tai siitä pystyisi palkaa minulle maksamaan.

Välillä on käväissyt mielessä, että mitä tammikuussa, kun hoitoraha loppuu, kun pienimmäinen täyttää 3-vuotta. Olen kuitenkin ajatellut suurimman osan aikaa, että eiköhän se jollain lailla suttaannut. Sainkin loka-marraskuussa soiton, että haluaisinko alkaa vuoden alusta pitään lasten tanssitunteja. No minähän olin innoissani ja lupauduin. Sain vielä soiton samaiselta ihmiselta, että onnistuisiko myös kuntotanssin pitäminen aikuisille kevätlukukauden, kun zumbaohjaaja jää äitiyslomalle. Minullehan se vain sopi:) Eli maailmankaikkeus järjesti nämä minulle, kiitän kiitän kiitän.

En voisi olla iloisempi tästä kaikesta. Tanssi on sitä mitä rakastan ja olen toista vuotta saanut käydä mahtavan opettajan tunneilla. Siellä olen oppinut hirmuisesti kaikkea uutta ja saanut eväitä omien tuntien pitämiseen. Ja vielä se, että olen reilut kymmenen vuotta sitten ollut vielä pirskatin ujo ja arka ja nyt rahkeet riittävät jo tanssituntien pitämiseen isommallekin porukalle. Olen nimittäin jo kuukauden tuurannut zumbaohjaajaa ja se jatkuu nyt siis kevätlukukaudenkin. Mahtavaa, upeeta..:)

6 kommenttia:

jenninho kirjoitti...

Waude, mahtavia uutisia totta tosiaan. Itellä samat mietinnät edessä kun esikoinen täyttää nyt tammikuussa kolme.

Paula kirjoitti...

Onnea noista kurssitöistä! Minäkin vedän kursseja aina silloin tällöin ja tykkään hommasta hirveästi. Ja perusluonteeltani olen myös minä hyvinkin ujo ollut, tosin se taitaa olla aikalailla takanapäin jo. Vaikka eihän tietynlaisesta herkkyydestä edes tarvitse eroon päästä. Kokemuksista ja onnistumisista on saanut aina lisää rohkeutta ja nyt uskallan jo vaikka mitä.
ps. tsemppiä myös putiikin kanssa, se on juuri sellaista hommaa jota itsekin mielelläni tekisin :)

Outi Rinne kirjoitti...

Hienoa Kaisu! Niin se vain on, että elämä kyllä järjestyy parhain päin, kun uskaltaa hypätä siivilleen :) Onnittelut rohkeudesta!

Kristiina K kirjoitti...

Hei, blogisi vaikuttaa ihanan lämminhenkiseltä, olipa kiva löytää tänne!

Kaisu kirjoitti...

Jenninho, kiitos, niin minustakin:) Kaikkea hyvää sinulle!

Paula, kiitos. Kyllä tämä elämä on sen verran opettanut, että ujouskin on karissut jo pois. Nautin siitä kun saa olla oma itsensä.

Outi, kiitos. Tuntuu superhyvälle ja olen onnesta soikeana. Tulee liikuntaakin harrastettua monta kerta päivässä kun treenaa koreografioita kotona:)

Kristiina K, kiitos kauniista sanoistasi. Mukava kun löysit blogiini:)

Heli kirjoitti...

Ihan mahtavaa!! Kiitos tästä positiivisuudesta, mikä kirjoituksistasi huokuu. Nyt aattelin kokeilla raakakakkureseptejäsi, mut niinpä vaan tämä aatteellinen puoli kiehtoo. <3