tiistai 15. lokakuuta 2013

Messuista selvitty!

Voittajaolo:)

Puolen vuoden valmistelut huipentuivat viime viikonlopun I love me-messuille. Tiesin jo etukäteen, että reissusta todennäköisesti tulee palkitseva, mutta hyvin raskas. Kalajoelta on matkaa reilusti Helsinkiin. Torstaina aamulla lähdettiin ja illalla seitsemän aikaan olimme vihdoin ja viimein messuhallilla. Kymmeneen asti sisustimme osastoamme ja perjantaiaamuna vähän jatkoimme. Kolme päivää jalkojen pällä tuntui välillä kovastikin (ehkä pyöristyvällä vatsallani oli osuutta asiaan;)). Maanataita vasten yöllä kahden aikaan pääsin  viimein omaan sänkyyn nukkumaan. Maanantai menikin puoliunessa purkaen nettikaupan tilauksia ja messutavaroita. Nyt jo vähän helpottaa:)

Jos rehellisesti sanon, en olisi millään halunnut lähteä ja jättää lapsia neljäksi päiväksi messujen ajaksi. Kotia soittaessa tuntui, että itku tulee kun kuulee lasten äänet puhelimessa. Olen kuitenkin onnellinen, että olen taas kotona ja saan olla lasten kanssa. On se lomaa olla kotona!

Messuilla oli nähtävillä uusi Pakuriteemaku Lakritsa sekä uudet luomuteemme.






2 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Rankalta reissulta on mukava kotiin palata!
Ihanan iloisen näköisiä ja värikkäitä nuo uudet teepakkaukset. Eilen tehtiin porukalla tilaus, mutta en huomannut noita nettikaupassa.

Kaisu kirjoitti...

Paula, älä muuta sano:)

Olen noita uusia teemakuja laittanut hiljakseltaa tällä viikolla nettikauppaamme. Eivät vieläkään aivan valmiita ole, mutta hiljaa hyvää tulee. Huomasinkin, että sieltä suunnalta tuli tilaus. Toivottavasti kaikki meni nappiin tohinasta huolimatta:)